Aihearkisto: Blogi

Paluu Twin Peaksiin

dale-cooper-gordon-cole-interrogation-yrev-very-good-thumbs-up-759x500

Monien(myös minun) suosikkisarja  Twin Peaks palasi 25 vuoden jälkeen. Mitkä ovat tunnelmat ensimmäisen neljän jakson jälkeen?

Sisältää SPOILEREITA

Tuttua ja turvallista Twin Peaksia on tähän mennessä nähty varsin vähän, toisaalta Lynchin elokuville tyypillinen synkkä unenomainen kerronta on vahvasti läsnä. Varsinkin kahdessa ensimmäisessä jaksoissa meno on varsin synkkää ja WTF hetkiä tulee tuon tuosta. Toisaalta tuttua, mutta harmaantunutta alkuperäisen Twin Peaksin näyttelijäkaartia esitellään jonkin verran, vaikkakin monien kohdalla vain hyvin lyhyesti. Näistä ehkä yllättävimpänä Bobbyn hahmo, josta on tullut varsin sympaattisen oloinen poliisi ja toisaalta Andyn ja Lycyn poika Wally Brando, on uusi mutta varsin hauska hahmo.

Jos alkuperäinen Twin Peak kertoi Laura Palmerin Murhasta, tämän uuden Twin Peaksin kohdalla on vielä vaikeaa sanoa mistä se kertoo, koska vaikuttaa sille, että suurin osa alku jaksojen tapahtumista linkittyvät jotenkin Agentti Cooperin paluuseen Black Lodgesta, ja toisaalta pahan Cooperin yritykseen estää paluu. Toki näihinkin tapahtumiin liittyen on vielä monta avointa kysymystä ja nähtäväksi jää saadaanko niihin vastauksia. Kuitenkin neljäs jakso antaa osviittaa siitä, että Cooper kenties palautuu normaaliksi ja muutenkin tarina siirtyy enemmän tuttuihin Twin Peaks maisemiin. Mutta kysymys kuuluukin, että mitäs sitten?

Toki Cooperin paluun voisi venyttää koko kauden mittaiseksi pääjuoneksi, mutta niin tuskin tulee käymään. Tai mistä minä tiedän, tämä lieneekin enemmän minun toive, koska minä ja ilmeisesti moni muukin haluaa nähdä Cooperin entisellään puhumassa Diana nauhurilleen. Vai syrjäyttäisikö Siri Dianan?

Mutta tässä vaiheessa päädyn nostamaan peukalon ylös uudelle Twin Peaksille. Entä te?

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Arvostelu, Blogi

Television elokuvaviikko 21/2012

Freaky Friday (2003)
Missä: Nelonen
Milloin: Perjantai 25.5 Klo 21:00
Miksi: Harmiton lysti on joskus paikallaan.
Oma arvosana: 7/10
IMDb: 6.2/10

Lindsay Lohan on jälleen yksi nuorista naispuolisista superjulkkiksista joka taidetaan tuntea nykyisellään enemmänkin ulkoelokuvallisista törttöilyistään kuin näyttelijänlahjoistaan. Tämä on sinänsä sääli, sillä Lohan parhaimmillaan osoittaa omaavansa varsin kunniakkaan määrän kyseisiä lahjoja ja täytyy sanoa, että myös hänen riemukkaan itseironinen esiintymisensä vastikään Saturday Night Live:n vierailevana juontajana nosti näyttelijän pisteitä minun silmissäni.

Tässä elokuvassa kuitenkaan niin Lohan kuin Jamie Lee Curtiskaan eivät loista parhaimmillaan, mutta tuskinpa tämä varsinaisesti oli tarkoituskaan vaikkakin Curtisin suoritus onkin erinomaisen vakuuttava, etenkin kun tietää että hänellä oli vain neljä päivää aikaa valmistautua rooliin. Elokuvan kliseinen ruumiinvaihtojuoni kulkee keskimääräistä paremmin ja kaikilla tuntuu olevan hauskaa, joten juonen näennäinen ohuus tuskin jää ketään sen kummemmin häiritsemään.

Kyseessä toisin sanoen varsin perusmainio ajanviettoelokuva, joka ei missään määrin murra elokuvan raja-aittoja eikä myöskään nouse mihinkään sen kummoisempiin komediallisiin sfääreihin. Mutta harmitonta komediaa kaipaavan ei tarvitse pettyä. Kummallisinta elokuvan televisionnissa onkin esitysaika, sillä tämmöinen olisi mitä oivallisinta viikonloppuiltapäivän rattoisaa perusviihdettä.

Honey, I Shrunk the Kids (1989)
Missä: Nelonen
Milloin: Lauantai 26.5 Klo 15:45
Miksi: Nostalgia venyy ja paukkuu.
Oma arvosana: 4/10
IMDb: 6.1/10

Nelosen Disney-paukku jatkuu yhdellä kaikkien aikojen menestyksekkäimmistä scifi/perhe-pöljäilyistä. Ja olihan tämä suvereenin huippu kun tämä penskana tuli ensimmäisen kerran tuoreeltaan nähtyä. Rick Moranis oli erinomaisen riemukas hajamielisenä keksijänä, erikoistehosteet olivat huippuluokkaa ja vitsit jaksoivat naurattaa. Onko siis ihme, että elokuva sikisi monta kehnoa jatko-osaa ja turhan televisiosarjan (joka pyöri häkellyttävän pitkään ja olisi pyörinyt vieläkin pitempään ilman Disneyn kirjoittamatonta sääntöä jonka mukaan se ei tuota televisiosarjoja enempää kuin 65 jaksoa)?

No, eihän se ihme ole, mutta ikävä kyllä se ei tarkoita sitä ettäkö elokuva olisi kestänyt aikaa hyvin. Mikään ei enää toimi oikeastaan edes puolella siitä tehosta mikä elokuvalla alun perin oli. Erikoistehosteiden vanhentuminen nyt on ehkä ymmärrettävissä parhaiten (vaikka on paljon vanhempia ja paljon halvempiakin elokuvia missä näin ei ole käynyt), mutta juoni, vitsit ja yleinen toimivuus on niin heikolla tasolla että voi vain ihmetellä kuinka sitä silloin jaksoikin asiasta niin intoilla.

Huumori elokuvassa on hyvin lapsellista, perustuen hyvin pitkälti pyllähdyksiin ja erilaisiin nesteisiin peittymiseen. Tokihan tämä on enemmän lapsille suunnattu elokuva, mutta se ei tarkoita sitä etteikö huumori voisi silti vedota aikuisiin. Tämä kritiikki on erityisen painottunutta kun puhumme kuitenkin Disneystä, tuotantotalosta jolta usein koko perheeseen vetoaminen todella onnistuu.

Nostalgia-intoilijoille ja pienillä lapsilla kirotuille voi kuitenkin iltapäiväkivaa varauksella suositella.

Forrest Gump (1994)
Missä: Nelonen
Milloin: Lauantai 26.5 Klo 21:00
Miksi: Onhan se ihan lysti.
Oma arvosana: 8/10
IMDb: 8.7/10

Niin hyvät kuin pahatkin asiat elokuvasta käsiteltiin jaksossa #95

Jätä kommentti

Kategoria(t): Blogi

Television elokuvaviikko 19/2012

Up (2009)
Missä: Nelonen
Milloin: Lauantai 12.5 Klo 15:50
Miksi: Pitäähän sitä!
Oma arvosana: 8/10
IMDb: 8.3/10

Tämä saattaa kuulostaa yllättävän ankaralta, mutta omissa silmissäni Up on se elokuva josta Pixarin viimeaikainen jyrkkä mahalasku alkoi. Se ei tarkoita että Up olisi missään määrin huono elokuva, ei ollenkaan. Itse asiassa se on mitä oivallisin elokuva, kuten tähdityksestäni voikin päätellä. Up oli kuitenkin ensimmäinen elokuva jota katsoessa minä aloin vaistoamaan talon legendaarisen käsikirjoituskurin lipsumisen.

Up nousee helposti Pixarin katalogissa korkeammalle keskitasolle, mikä toki Pixarin kyseessä ollessa tarkoittaa mitä erinomaisinta elokuvaa. Kuitenkin tässä elokuvassa usein nousevat esiin asia jota Pixarilta emme olleet aiemmin nähneet: juoniaukot ja hieman laiskat hahmoratkaisut. Kieltää ei voi etteikö Pixar käyttäisi kliseistä puhuvaa koiraa tavanomaista oivaltavammalla tavalla, mutta se ei muuta sitä tosiseikkaa etteikö elokuvan pääosahahmojen joukossa olisi puhuvaa koiraa. Elokuvassa on myös muita poikkeuksellisen ammottavia juoniaukkoja jotka liittyvät pitkälti niin muuten oivallisen vanhan miehen kuin legendaarisen lintuolennonkin kyvyissä. Hahmokatraaseen sysätty ärsyttävä lapsi on… no, ärsyttävä ja myös elokuvan pahiksen motivaatio ja taustatarina jäävät Pixarin tapauksessa poikkeuslaatuisen aneemisiksi ja laiskoiksi.

Mutta elokuva silti onnistuu edelleen Pixarin Midaan kosketuksen, sillä tarinankerronta on pääasiassa ensiluokkaista ja animaation kauneus pääsee tässä elokuvassa aivan erityisen hyvin esille. Alussa esiintyvä montaasi päähenkilön ja hänen vaimonsa elämästä ei ole koskaan minua kouraissut sillä tasolla kuin kaikki muut tuntuvat sitä hehkuttavan, mutta sen tehokkuudesta ei ole epäilystä. Myös elokuvan loppu on poikkeuslaatuisen tehokas.

Kuitenkin tästä minusta alkoi Pixarin mahalasku, sillä tästä elokuvasta oli havaittavissa ensimmäistä kertaa Pixarin säröttömän kilven halkeilu. Seuraavana vuonna teattereihin ilmaantunut Toy Story 3 nousi vuoden parhaiden elokuvien joukkoon tehokkaan kerrontansa ja yhden elokuvahistorian vaikuttavimpien loppujen takia, mutta elokuvan perusjuoni oli siitä huolimatta itsestäni harmittavan heppoinen. Sitä seurannut Cars 2 kuuluukin sitten nykyisen animaatiobuumin pohjamutiin.

Police Academy 2: Their First Assignment (1985)
Missä: Sub
Milloin: Sunnuntai 13.5 Klo 21:00
Miksi: Sadismi elää Suomenmaassa.
IMDb: 5.1/10

Maineikas elokuvakriitikko Roger Ebert suositteli ensimmäisen Police Academy-elokuvan vuokraamista ihan vain sen takia että jos koskaan elämässä tulee eteen tilanne että joutuu katsomaan huonon komediaelokuvan, tuska tuntuu pieneltä kun vertaa sitä Police Academyyn.

Ilmeisesti joku neuvoon tarttuneista ihmisistä otti tämän haasteena ja näin poliisi-idioottien epähauskat toljailut jatkuivat peräti kuuden jatko-osan ja televisiosarjan verran. Jos jokin asia maailmassa todistaa Friedrich Nietzschen toteamuksen että jumala on kuollut, niin tämä.

Elokuvan kehnoudesta kertoo sekin että joukkion päällikön Eric Lassardin näyttelijän George Gaynesin Suomalaissyntyisyyttä ei ole pahemmin mediassa rummuteltu, vaikka mies on edelleen hengissä ja potkii 94-vuoden varhaisnuoressa teini-iässä.

Viittaanko minä Police Academy-arvostelussa arvostettuihin kriitikoihin ja filosofeihin vain vaikuttaakseni tekoälylliseltä snobilta vai vastapainoksi elokuvan idiotismille, sen saa jokainen päättää itse.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Blogi

Television elokuvaviikko 17/2012

Tällä viikolla televisiossa ei mainitsemisen arvoisia elokuvia, ainakaan sellaisia joita olisin nähnyt.

Ensi viikkoon, siis.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Blogi

Television elokuvaviikko 16/2012

Titanic (1997)
Missä: MTV3
Milloin: Maanantai 16.4 Klo 21:00
Miksi: Olisiko ajankohtaista?
Oma arvosana: 7/10
IMDb: 7.5/10

James Cameronin ehdottomasti onnistunein elokuva käsitellään KinoSilmässä aivan lähitulevaisuudessa.

Scoop (2006)
Missä: Sub
Milloin: Torstai 19.4. Klo 23:00
Miksi: Miksipä ei saman tien samaa uudestaan.
Oma arvosana: 7/10
IMDb: 6.7/10

Siinä on vain jotain lohdullista että maailmassa on tekijöitä, jotka saavat toteuttaa itseään vuodesta toiseen ilman että kukaan erityisemmin puuttuu tapahtumiin. Näitä tekijöitä löytyy kaikilta taiteen aloilta, ja Stanley Kubrickin jättäessä maallisen vaelluksensa varsin varhaisessa vaiheessa, elokuvamaailman oman tien johdonmukaiseksi johtotähdeksi on jäänyt Woody Allen.

Toki tämä tarkoittaa sitä että miehen tuotanto on kauniisti todettuna hyvin epätasaista, etenkin viime vuosina. Tästä olemme lähes kaikki samaa mieltä, joskin minä olen elokuvakohtaisesti lähes päinvastaista mieltä maailman kanssa. Niinpä ei ollutkaan yllätys että sen jälkeen kun maailman kriitikot kollektiivisesti tervehtivät Scoop:ia syvällä välinpitämättömyydellä, minä puolestani tervehdin elokuvaa miehen myöhempien vuosien yhtenä piristysruiskeena.

Asetelma, vaikka se onkin siirretty New Yorkin eliittiseurapiiristä Britannian vastaavaan, ei tuo mitään uutta. Woody Allen näyttelee toistaiseksi viimeistä kertaa itseään muiden yrittäessä pysyä jollain tasolla miehen hysteerisen selityksen kelkassa. Tämä ei sinänsä ole kovinkaan suuren huomion arvoinen seikka, mutta se on että Allen sepostaa hauskemmin kuin on tehnyt useassa tuoreemmassa esiintymisessään.

Myös yliluonnollisilla elementeillä kuorrutettu murhamysteeri toimii tuttuja latujaan pitkin tasaisen varmalla otteella, ja siksipä elokuva on Allenin ystäville kuin pulahdus lämpimään veteen vaikka mistään valtavasta elokuvataiteesta ei toki ole kysymys.

Home Alone (1990)
Missä: MTV3
Milloin: Lauantai 21.4. Klo 15:40
Miksi: Kertaus on opintojen äiti.
IMDb: 7.2/10

John Hughes kuuluu amerikkalaisen nuoriso/perhe/komediaelokuvagenrejen kovimpiin menestyjiin. Hänen ohjaamansa ja kirjoittamansa elokuvat ovat olleet jättimäisiä menestyksiä etenkin Amerikkalaisilla markkinoilla ja hänet on myös palkittu elämäntyöstään joka päättyi vasta miehen kuoltua suhteellisen nuorella iällä sydänkohtaukseen.

Ainoa kysymys joka jää jäljelle on: Miksi ihmeessä?

Mies kehui että kirjoittaa yleensä elokuviensa käsikirjoitukset noin viidessä päivässä eikä katso jatkokehittelyä millään lailla tarpeelliseksi. Ja se hänen elokuvistaan paistaakin läpi, eikä Home Alone ole tässä suhteessa poikkeus vaikka mies jättikin tällä kertaa ohjaamistehtävät Chris Columbukselle. Elokuva on täynnä yksiulotteisia karrikatyyrejä joita ei voi kutsua henkilöhahmoiksi vahingossakaan. Perusidea perheestä joka unohtaa yhden lapsistaan matkasta ontuu pahemmin kuin puolikas lahna.

Pahinta kuitenkin on elokuvan varsinainen ”sisältö”, kun Macaulay Culkinin esittämän lapsen yksin vartioimaan taloon ilmaantuu toilailevia murtovarkaita. Lapsen virittämät ansat ja niitä seuraava slapstick-maraton on tuskastuttavan epähauskaa katsottavaa kaikenikäisille, eikä edes kovin kekseliästä. Suosittelen käyttämään lauantai-iltapäivän johonkin tuottavampaan, vaikkapa kalkkunoiden tehotarhaukseen.

Naked Gun 33⅓: The Final Insult (1994)
Missä: Nelonen
Milloin: Lauantai 21.4 Klo 21:00
Miksi: Kai ne sitten täytyy kaikki näyttää.
Oma arvosana: 3/10
IMDb: 6.2/10

Jos ei muuta positiivista löydä, täytynee kehua elokuvan julistetta joka rehellisesti lupaa vain suurimmaksi osaksi uusia vitsejä. Joskaan menisi ihan takuuseen siitä ettäkö näin oikeasti olisi. Suurin osa vitseistä nimittäin on niitä samoja vanhoja, mutta tilanteita on muutettu sen verran että kaippa ne voidaan uusiksikin laskea.

Pahaksi enteeksi voidaan laskea jo se, että sarjan alkuperäisestä voimakolmikosta Zucker/Abrahams/Zucker on jäljellä enää vain yksi Zucker ja hänkin tyytyy tuottajan pestiin muiden saadessa muodollisen vastaavan tuottajan krediitin. Ihme tämä ei olekkaan, sillä Frank Drebinin armollisesti viimeiseksi jäänyt kokoelma toilailuja tuntuu väsyneeltä ensiminuuteista loppuun asti. Tästä kertoo se, että jo valmiiksi väljähtäneet tyypilliset vitsit on korvattu sarjalla vielä väsyneempiä alapää- ja vessajuttuja. Ristiinpukeutuminen, alatyyliset sanaleikit hahmonniminä ja masturbointi vie jopa tämän sarjan elokuvaksi aivan liikaa aikaa.

Mutta jotta antaisin edes jonkinlaisen kuvan tasapainoisesta arviosta, täytyy elokuvasta kuitenkin nostaa positiivisiksi aspekteiksi kohtuullisen humoristinen vankilapakokohtaus sekä vielä vuosia edellisen näkemisen jälkeenkin aina silloin tällöin päässä pyörivä erinomaisen hauska ja tarttuva Äiti Teresa-musikaali, joka onnistuu olemaan juuri oikealla tavalla pöyristyttävän asiaton ja kutkuttavan hauska ilman minkäänlaista alapäävitsailua.

Elokuvan viimeinen kolmannes vietetään Oscar-gaalassa. Epätoivoa vai toiveajattelua?

Броненосец «Потёмкин» (1925)
Missä: YLE Teema
Milloin: Sunnuntai 22.4 Klo 18:00
Miksi: Kulttuurityö kannattaa aina.
Oma arvosana: 8/10
IMDb: 8.1/10

Sergei Eisensteinin mestarillinen propagandaelokuva kuuluu kaikkien elokuvanystävän peruskatsontalistalle, ei pelkästään sen kulttuurihistoriallisen merkityksen vuoksi, vaan jo sen takia että kyseessä on erinomaisen hieno elokuva. Elokuva käsiteltiin KinoSilmän jaksossa #97.

Raiders of the Lost Ark (1981)
Missä: Nelonen
Milloin: Sunnuntai 22.4. Klo 15:40
Miksi: Raha tulee rahan luo.
Oma arvosana: 1/10
IMDb: 8.7/10

Steven Spielbergin ja George Lucaksen yhteinen rahasampo edustaa kaikkea sitä mitä minä Amerikkalaisessa toimintaelokuvassa vihaan. Harrison Fordin ylimakeileva niljakas ”arkeologi”hahmo saa lahdata ulkomaanpellejä täysin rauhassa ja ilman mitään tunnontuskia, sillä ainahan rikas valkoinen mies on oikeutettu tekemään aivan mitä tahansa. Eikä sitäpaitsi mitkään hänen edesottamuksistaan voi olla kyseenalaistettavissa, koska hänhän on jollain perverssillä logiikalla ”hyvis”.

Kaiken kukkuraksi Indianan lahdattua ensin urakalla väkeä, elokuva vielä olettaa katsojan järkyttyvän Indianan romanttisen kiinnostuksenkohteen kuoltua ja pysähtyy kuin seinään. Koska onhan valkoihoisen naisen henki nyt paljon arvokkaampi kuin satunnaisen paikallisen, totta kai. Ja jottei idiotismin määrä jäisi liian pieneksi, myöhemmin käy ilmi että täysin selittämättömästi nainen jäikin henkiin. Pahiksina löytyvät kaikkien laiskojen kirjoittajien luottovalinta Natsit. Ei näin. Koskaan, kiitos.

Elokuva otettiin pääosin suurin suosionosoituksin vastaan, mutta Lucas ei kestänyt pientäkään kritiikkiä ja nimesi myöhemmän elokuvansa pahiksen tätä elokuvaa kritisoineen elokuvakriitikon mukaan. Nähdäänkö siis tulevaisuudessa kenties triplavalomiekalla jedejä lahtaava Darth Henrik? Sitä jäämme odottamaan.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Blogi

Television elokuvaviikko 15/2012

Full Metal Jacket (1987)
Missä: MTV3
Milloin: Perjantai 13.4 Klo 23:15
Miksi: Ei 1024:ttä kertaa ilman 1025:ttä.
Oma arvosana: 7/10
IMDb: 8.4/10

Stanley Kubrick itse sanoi tavoitteekseen ohjata elokuvia kaikista genreistä. Kun hän kertoi ensimmäisen kerran tuottajalleen Jan Harlanille, että oli ostanut oikeudet Gustav Hasfordin kirjaan The Short-Timers, Harlanin ensimmäinen kysymys oli: ”Mutta sinähän olet jo ohjannut sotaelokuvan, Paths Of Gloryn.”

”Ei,” vastasi Kubrick. ”Minä olen ohjannut sodanvastaisen elokuvan. Nyt haluan ohjata neutraalin kuvauksen sodasta ja sodankäynnistä.”

Huomattavinta Kubrickin myöhempien aikojen kenties suurimmassa saavutuksessa on kenties sen rakenne. Elokuva jakaantuu selvästi kahteen jaksoon, joista ensimmäinen sijoittuu merijalkavoimien koulutuskeskukseen ja Vietnamissa vietämme vasta elokuvan jälkimmäisen, huomattavasti vähemmän kiinnostavan osuuden. Kirja olisi jatkunut vielä kolmannenkin erillisen segmentin verran, mutta Kubrick rajoitti viisaasti elokuvan vain kahteen osioon vaikka kirjan kolmas osuus onkin kenties se kaikkein painavin sanomaltaan.

Elokuva todellakin on parhaimmillaan seuratessaan vastavärvättyjen alokkaiden karua koulutusta suorastaan sarjakuvamaisen kersantin ohjauksessa. Rooli olisi helposti muodostunut parodiaksi itsestään ellei sitä olisi esittänyt entinen todellinen sotilaskouluttaja Lee Ermey, joka laukaisi oman menestyksekkään näyttelijän uran tämän elokuvan myötä. Toiseksi kohokohdaksi nousee Vincent D’Onofrion roolisuoritus hiljalleen järkensä menettävänä alokkaana, jonka suistuminen hulluuteen on tehokkaimpia ja realistisimpia kuvauksia prosessista.

Elokuvan todelliset heikkoudet tulevatkin esiin sen siirryttyä Vietnamiin. Ensimmäisen segmentin sielua raastavat tapahtumat lakaistaan välittömästi maton alle ilman että sen seurauksia ja vaikutuksia tutkittaisiin millään tavalla. Kaupunkisodankäynnin seuraaminen tuntuu muutenkin ontolta ja mekaaniselta ensimmäisen osion voimakkaan sisällön jälkeen. Elokuva hengittää edelleen oivasti ja ohjaus on Kubrickille tyypillisen mestarillista, mutta sisältö ei yksinkertaisesti tavoita samoja sfäärejä.

The Simpsons Movie (2007)
Missä: MTV3
Milloin: Lauantai 14.4. Klo 15:55
Miksi: Koska.
Oma arvosana: 5/10
IMDb: 7.3/10

The Simpsons. Onko animaation dynastiasta enää mitään sanottavissa? Tunnustaudun itsekin sarjan suureksi ystäväksi ja jaksan sarjaa edelleen seurata vaikka sarjan suuruuden vuodet ovatkin kaukana takanamme. Matt Groeningin, James L. Brooksin ja Sam Simonin luoma sarja yksinkertaisesti tavoittaa jotain mitä muut lähes identtisellä peruslähtökohdalla eivät tavoita.

Onko siis ihmekkään että menestyssarjan ympärillä oli pyörinyt huhuja teatterielokuvasta jo lähes vuosikymmenen kun viimein The Simpsons Movie varmistui. Ja lähtökohtaisesti kaikki vaikuttikin lupaavilta. Sarjan formaatti taipuu helposti lähes mihin tahansa muottiin, joten sen venyttäminen elokuvamittaan tuntui periaatteessa riskittömältä. Vielä kun soppaan lisättiin erinomaisen hauskat trailerit, rohkenin olla aidosti innoissani kun muun aivottoman elokuvalammaslauman mukana valuin Tennispalatsin massiiviseen megasaliin jossa elokuvan näin.

Ikävä kyllä elokuva ei missään vaiheessa tavoittanut trailereiden lupaavuutta. Suurin ongelma: Se yrittää liikaa. Aivan liikaa. Luin myöhemmin että elokuvan käsikirjoituksesta valmistui 124 vedosta ennenkuin päädyttiin kankailla pyörivään lopputulokseen. Se myös paistaa läpi. Jopa uudet vitsit tuntuvat väsyneiltä kun on niin kovin selvää että kirjoittajat olivat niihin todella kyllästyneitä. Elokuvasta jää myös pois televisiosarjan parhain puoli: Absurdismi, anarkismi ja sanallinen komiikka. Sen sijaan näemme idioottimaisia slapstick-yritelmiä Homerin hakatessa itseään vasaralla sormeen ja tippuessa toistuvasti vaikka mistä.

Perustavinta laatua oleva ongelma onkin sama, josta televisiosarjakin kärsii. Sarjan pääfokus Homer on yksinkertaisesti liian tyhmä. Homer on aina ollut yksinkertainen ja kömpelö, mutta sarjan edetessä päähenkilön älykkyysosamäärä on laskettu niin alas, ettei hahmolla pysty enää sanomaan mitään merkityksellistä. Sarjan fokus onkin nyttemmin kääntynyt jonnekkin toisaalle silloin kun kirjoittajat ovat halunneet oikeasti välittää jotain merkityksellistä katsojille. Mutta dynastian ensimmäisen elokuvan fokus ei tietenkään voi kääntyä keskushahmosta toisaalle.

Naked Gun 2 1/2: The Smell of Fear (1991)
Missä: Nelonen
Milloin: Lauantai 14.4. Klo 21:00
Miksi: Esitysoikeudet lienevät halvat.
Oma arvosana: 5/10
IMDb: 6.7/10

Tiesittekö, että Leslie Nielsen on joskus ollut aivan oikea näyttelijä? Kieltämättä siitä on varsin kauan, sillä joudumme matkaamaan niinkin kauaksi kuin 50-luvulle. Sen jälkeen Nielsenistä kehittyi varsin epähauska koomikko, joka vielä kaiken lisäksi käytti valtavan määrän aikaa ja energiaa oikeistopolitikointiin.

Kyseenalaiset poliittiset valinnat eivät liene epähauskuuden syy, mutta Nielsen on onnistunut erinomaisen tehokkaasti valitsemaan mahdollisimman epähauskat roolit itselleen. The Naked Gun-sarja perustui Police Squad-sarjaan, joka onnistui olemaan huomattavasti hauskempi, vaikka suuri osa vitseistä ovatkin täysin identtisiä. Luultavasti selittävänä tekijänä vahvasti toimii sarjan lyhyempi kesto. Elokuvamitassa samantyyppiset välituntivitsit eivät jaksa enää kovin pitkälle naurattaa. Jos ne nyt naurattivat lähtökohtaisestikkaan.

Kuitenkaan aivan täysi turska kyseessä ei ole, sillä parhaimmillaan elokuvasarja onnistuu varsin onnistuneisiinkin vitseihin, jotka suurin osa ovat visuaalisia. Kulissin etupuolella käveleminen ja sanaleikit toimivat paikoitellen oivallisestikkin, sillä aikaa kuin harvinaisen kulahtanut slapstick ja idioottimaiset alapääjutut aiheuttavat lähinnä myötähäpeää.

Suositellaan kulutettavaksi harkiten ja kohtuudella.

1 kommentti

Kategoria(t): Blogi

Television elokuvaviikko 3/2012

RoboCop 3 (1993) Missä: MTV3
Milloin: Torstai 19.1 Klo 23:05
Miksi: Kuka tietää?
Oma arvosana: 2/10
IMDb: 3.6/10

Olen tainnut jo aiemmin tunnustaa, että ensimmäinen RoboCop kuuluu epätodennäköisimpiin elokuviin joista todella pidän. Armottoman väkivaltainen ja ihmiselämästä piittaamaton elokuva onnistui sisältämään häkellyttävän määrän tasoja ja kääntämään väkivallan kuvauksen allegoriaksi 80-luvulla meneillään olevasta Reagan-vallankumouksesta.

Joten mitä tapahtuukaan kun menestyselokuvan väistämättömistä jatko-osista väännetään samanlaista väkivaltapornoa ilman yritystäkään tavoittaa sitä ydintä joka alun perin elokuvasarjasta teki menestyksen? Parhaimmassa, ja hyvin harvinaisessa, tapauksessa jatko-osa onnistuu silti olemaan harmitonta purkkaviihdettä. Pahimmassa tapauksessa jatko osa on — RoboCop 3.

Ulkoelokuvallinen asetelma tietääkin hyvää: Alkuperäinen näyttelijä (Peter Weller) ei enää sietänyt käsikirjoituksien tasoa ja on korvattu toisella (Robert John Burke), naispääosaa edelleen epätoivoisen pätevästi näyttelevä Nancy Allen suostui projektiin vain mikäli hänen hahmonsa kuolisi pois (…ai niin, spoilerivaroitus) ja kaiken kukkuraksi tuotantoyhtiö meni konkurssiin ennen elokuvan julkaisua, jonka takia elokuva jäi varastoon useammaksi vuodeksi.

Poikkeuksellisen aneeminen käsikirjoitus, korkeintaan televisiotasoiset näyttelijät ja häkellyttävän huonot erikoistehosteet yhdessä varmistavat että elokuvakokemus olisi mahdollisimman tylsä, turha ja alkuperäisen elokuvan merkitystä vähentävä.

Joten ei voi kuin todeta että ikävä kyllä konkurssi oli turha — elokuva on siitä huolimatta maailmalla ja nyt siis myös television katsojien riesana.

Scoop (2006)
Missä: Yle Teema
Milloin: Perjantai 20.1. Klo 21:30
Miksi: Koska ajoittainen Allen-annos ei ole pahitteeksi kenellekään.
Oma arvosana: 7/10
IMDb: 6.7/10

Siinä on vain jotain lohdullista että maailmassa on tekijöitä, jotka saavat toteuttaa itseään vuodesta toiseen ilman että kukaan erityisemmin puuttuu tapahtumiin. Näitä tekijöitä löytyy kaikilta taiteen aloilta, ja Stanley Kubrickin jättäessä maallisen vaelluksensa varsin varhaisessa vaiheessa, elokuvamaailman oman tien johdonmukaiseksi johtotähdeksi on jäänyt Woody Allen.

Toki tämä tarkoittaa sitä että miehen tuotanto on kauniisti todettuna hyvin epätasaista, etenkin viime vuosina. Tästä olemme lähes kaikki samaa mieltä, joskin minä olen elokuvakohtaisesti lähes päinvastaista mieltä maailman kanssa. Niinpä ei ollutkaan yllätys että sen jälkeen kun maailman kriitikot kollektiivisesti tervehtivät Scoop:ia syvällä välinpitämättömyydellä, minä puolestani tervehdin elokuvaa miehen myöhempien vuosien yhtenä piristysruiskeena.

Asetelma, vaikka se onkin siirretty New Yorkin eliittiseurapiiristä Britannian vastaavaan, ei tuo mitään uutta. Woody Allen näyttelee toistaiseksi viimeistä kertaa itseään muiden yrittäessä pysyä jollain tasolla miehen hysteerisen selityksen kelkassa. Tämä ei sinänsä ole kovinkaan suuren huomion arvoinen seikka, mutta se on että Allen sepostaa hauskemmin kuin on tehnyt useassa tuoreemmassa esiintymisessään.

Myös yliluonnollisilla elementeillä kuorrutettu murhamysteeri toimii tuttuja latujaan pitkin tasaisen varmalla otteella, ja siksipä elokuva on Allenin ystäville kuin pulahdus lämpimään veteen vaikka mistään valtavasta elokuvataiteesta ei toki ole kysymys.

Star Trek (2009)
Missä: Nelonen
Milloin: Sunnuntai 22.1. Klo 21:00
Miksi: Kai se on pakko…
Oma arvosana: 3/10
IMDb: 8.1/10

Myönnettäköön että minä en ole pätevä henkilö arvostelemaan J.J. Abramsin tulkintaa SciFin kenties suurimmasta tuotteesta. Henkilö joka on kasvanut katsoen aikaisempia Star Trek-sarjoja ja -elokuvia ja käyttänyt säälittävän paljon aikaa niiden analysoimiseen ja ulkoa opetteluun ei kykene katsomaan totaalista uudelleenkäynnistystä objektiivisesti. Siksipä en ole yllättynyt että Star Trek:iä sen suuremmin tuntematon henkilö pitää elokuvasta ja minä taas pidän sitä lähes henkilökohtaisena loukkauksena.

Totta kai Star Trek-nörttinä olen fundamentaalisella tasolla pahastunut siitä että Abrams katsoi tarpeelliseksi resetoida hahmot nimeä lukuunottamatta tunnistamattomiksi irvikuviksi, kumoten oikeastaan kaiken mitä näistä henkilöistä olemme oppineet vuosien varrella. Toisaalta, mitä voimme odottaa kun käsikirjoittajina toimii kaksikko Roberto Orci & Alex Kurtzman (jotka ovat vastuussa muun muassa Transformers-sarjan elokuvista), joiden ensimmäinen toteamus haastattelussa on että Star Trek on aina ollut heidän mielestään ”liian science fictionia”. Käsittämätön ratkaisu on myös ollut ottaa nimeltään tuttuja hahmoja näyttelemään persoonallisten luonnenäyttelijöiden sijaan toinen toistaan geneerisempiä Hollywood-kiiltokuvapoikia ja -tyttöjä.

Mutta kaikkein eniten minä olen pahastunut siitä, että Star Trek tarkoitti joskus jotakin ja nyt se tarkoitus on hävitetty kaupallisuuden alttarilla. Star Trek oli viihteellisimmilläänkin uskalsi ottaa riskejä ja sukeltaa pintaa syvemmälle. Se tutki olemassaoloa, maailmankaikkeutta ja ihmisyyden kokemusta kaikin tavoin. Se pyrki kertomaan tarinoita jotka jäivät elämään. Tämä elokuva on täysin tyhjänpäiväistä avaruusammuskelua joka voisi yhtä hyvin olla Transformers-, Star Wars-, tai mihin tahansa scifielokuvasarjaan kuuluva aivopurkkapläjäys.

Siinä lajissaan tämä ei ole mitenkään valtaisan huono, paikoitellen jopa toimiva. Joten jos ei tunne Star Trek:iä millään tasolla ja kaipaa harmitonta geneeristä kaksituntista, voisi aikansa käyttää huonomminkin. Mutta Star Trek tämä ei ole.

1 kommentti

Kategoria(t): Blogi