Kuukausittainen arkisto:toukokuu 2012

Television elokuvaviikko 21/2012

Freaky Friday (2003)
Missä: Nelonen
Milloin: Perjantai 25.5 Klo 21:00
Miksi: Harmiton lysti on joskus paikallaan.
Oma arvosana: 7/10
IMDb: 6.2/10

Lindsay Lohan on jälleen yksi nuorista naispuolisista superjulkkiksista joka taidetaan tuntea nykyisellään enemmänkin ulkoelokuvallisista törttöilyistään kuin näyttelijänlahjoistaan. Tämä on sinänsä sääli, sillä Lohan parhaimmillaan osoittaa omaavansa varsin kunniakkaan määrän kyseisiä lahjoja ja täytyy sanoa, että myös hänen riemukkaan itseironinen esiintymisensä vastikään Saturday Night Live:n vierailevana juontajana nosti näyttelijän pisteitä minun silmissäni.

Tässä elokuvassa kuitenkaan niin Lohan kuin Jamie Lee Curtiskaan eivät loista parhaimmillaan, mutta tuskinpa tämä varsinaisesti oli tarkoituskaan vaikkakin Curtisin suoritus onkin erinomaisen vakuuttava, etenkin kun tietää että hänellä oli vain neljä päivää aikaa valmistautua rooliin. Elokuvan kliseinen ruumiinvaihtojuoni kulkee keskimääräistä paremmin ja kaikilla tuntuu olevan hauskaa, joten juonen näennäinen ohuus tuskin jää ketään sen kummemmin häiritsemään.

Kyseessä toisin sanoen varsin perusmainio ajanviettoelokuva, joka ei missään määrin murra elokuvan raja-aittoja eikä myöskään nouse mihinkään sen kummoisempiin komediallisiin sfääreihin. Mutta harmitonta komediaa kaipaavan ei tarvitse pettyä. Kummallisinta elokuvan televisionnissa onkin esitysaika, sillä tämmöinen olisi mitä oivallisinta viikonloppuiltapäivän rattoisaa perusviihdettä.

Honey, I Shrunk the Kids (1989)
Missä: Nelonen
Milloin: Lauantai 26.5 Klo 15:45
Miksi: Nostalgia venyy ja paukkuu.
Oma arvosana: 4/10
IMDb: 6.1/10

Nelosen Disney-paukku jatkuu yhdellä kaikkien aikojen menestyksekkäimmistä scifi/perhe-pöljäilyistä. Ja olihan tämä suvereenin huippu kun tämä penskana tuli ensimmäisen kerran tuoreeltaan nähtyä. Rick Moranis oli erinomaisen riemukas hajamielisenä keksijänä, erikoistehosteet olivat huippuluokkaa ja vitsit jaksoivat naurattaa. Onko siis ihme, että elokuva sikisi monta kehnoa jatko-osaa ja turhan televisiosarjan (joka pyöri häkellyttävän pitkään ja olisi pyörinyt vieläkin pitempään ilman Disneyn kirjoittamatonta sääntöä jonka mukaan se ei tuota televisiosarjoja enempää kuin 65 jaksoa)?

No, eihän se ihme ole, mutta ikävä kyllä se ei tarkoita sitä ettäkö elokuva olisi kestänyt aikaa hyvin. Mikään ei enää toimi oikeastaan edes puolella siitä tehosta mikä elokuvalla alun perin oli. Erikoistehosteiden vanhentuminen nyt on ehkä ymmärrettävissä parhaiten (vaikka on paljon vanhempia ja paljon halvempiakin elokuvia missä näin ei ole käynyt), mutta juoni, vitsit ja yleinen toimivuus on niin heikolla tasolla että voi vain ihmetellä kuinka sitä silloin jaksoikin asiasta niin intoilla.

Huumori elokuvassa on hyvin lapsellista, perustuen hyvin pitkälti pyllähdyksiin ja erilaisiin nesteisiin peittymiseen. Tokihan tämä on enemmän lapsille suunnattu elokuva, mutta se ei tarkoita sitä etteikö huumori voisi silti vedota aikuisiin. Tämä kritiikki on erityisen painottunutta kun puhumme kuitenkin Disneystä, tuotantotalosta jolta usein koko perheeseen vetoaminen todella onnistuu.

Nostalgia-intoilijoille ja pienillä lapsilla kirotuille voi kuitenkin iltapäiväkivaa varauksella suositella.

Forrest Gump (1994)
Missä: Nelonen
Milloin: Lauantai 26.5 Klo 21:00
Miksi: Onhan se ihan lysti.
Oma arvosana: 8/10
IMDb: 8.7/10

Niin hyvät kuin pahatkin asiat elokuvasta käsiteltiin jaksossa #95

Jätä kommentti

Kategoria(t): Blogi

KinoSilmä #108: Peikkoja ja Palautteita

Lataa Ohjelma (MP3)

Jakso venähtää taas aika mammuttimaisen mittaiseksi, sillä ohjelman antiin kuuluu teidän palautteidenne ja kysymystenne läpikäynti. Mutta sitä ennen kuitenkin katsahdamme maailman huonoimman elokuvan antimiin, sekä sen ympärille nouseen kultin vangitsevaan dokumenttiin.

Linkit:
Troll 2 (Wikipedia)
Troll 2 (IMDb)
Best Worst Movie (Wikipedia)
Best Worst Movie (IMDb)

Jätä kommentti

Kategoria(t): Podcast

KinoSilmä #107: Laiva Uppoaa!

Lataa Ohjelma (MP3) 

Aika tarkkaanhan siitä on sata vuotta, joten Titanic-hypetyksellä ei ole ollut mitään rajoja. Mutta kai nyt KinoSilmän arvoisa raadilla on liikaa arvokkuutta lähteäkseen mukaan tällaiseen irvokkaaseen tirkistelyhysteriaan mukaan? Ei, ei ole. Itse asiassa mukaan lähtemisen tueksi mukaan liittyy jopa elokuvaohjaaja Miika Ullakko.

Linkit:
Titanic (Wikipedia)
Titanic (IMDb)
A Night To Remember (Wikipedia)
A Night To Remember (IMDb)

Jätä kommentti

Kategoria(t): Podcast

Television elokuvaviikko 19/2012

Up (2009)
Missä: Nelonen
Milloin: Lauantai 12.5 Klo 15:50
Miksi: Pitäähän sitä!
Oma arvosana: 8/10
IMDb: 8.3/10

Tämä saattaa kuulostaa yllättävän ankaralta, mutta omissa silmissäni Up on se elokuva josta Pixarin viimeaikainen jyrkkä mahalasku alkoi. Se ei tarkoita että Up olisi missään määrin huono elokuva, ei ollenkaan. Itse asiassa se on mitä oivallisin elokuva, kuten tähdityksestäni voikin päätellä. Up oli kuitenkin ensimmäinen elokuva jota katsoessa minä aloin vaistoamaan talon legendaarisen käsikirjoituskurin lipsumisen.

Up nousee helposti Pixarin katalogissa korkeammalle keskitasolle, mikä toki Pixarin kyseessä ollessa tarkoittaa mitä erinomaisinta elokuvaa. Kuitenkin tässä elokuvassa usein nousevat esiin asia jota Pixarilta emme olleet aiemmin nähneet: juoniaukot ja hieman laiskat hahmoratkaisut. Kieltää ei voi etteikö Pixar käyttäisi kliseistä puhuvaa koiraa tavanomaista oivaltavammalla tavalla, mutta se ei muuta sitä tosiseikkaa etteikö elokuvan pääosahahmojen joukossa olisi puhuvaa koiraa. Elokuvassa on myös muita poikkeuksellisen ammottavia juoniaukkoja jotka liittyvät pitkälti niin muuten oivallisen vanhan miehen kuin legendaarisen lintuolennonkin kyvyissä. Hahmokatraaseen sysätty ärsyttävä lapsi on… no, ärsyttävä ja myös elokuvan pahiksen motivaatio ja taustatarina jäävät Pixarin tapauksessa poikkeuslaatuisen aneemisiksi ja laiskoiksi.

Mutta elokuva silti onnistuu edelleen Pixarin Midaan kosketuksen, sillä tarinankerronta on pääasiassa ensiluokkaista ja animaation kauneus pääsee tässä elokuvassa aivan erityisen hyvin esille. Alussa esiintyvä montaasi päähenkilön ja hänen vaimonsa elämästä ei ole koskaan minua kouraissut sillä tasolla kuin kaikki muut tuntuvat sitä hehkuttavan, mutta sen tehokkuudesta ei ole epäilystä. Myös elokuvan loppu on poikkeuslaatuisen tehokas.

Kuitenkin tästä minusta alkoi Pixarin mahalasku, sillä tästä elokuvasta oli havaittavissa ensimmäistä kertaa Pixarin säröttömän kilven halkeilu. Seuraavana vuonna teattereihin ilmaantunut Toy Story 3 nousi vuoden parhaiden elokuvien joukkoon tehokkaan kerrontansa ja yhden elokuvahistorian vaikuttavimpien loppujen takia, mutta elokuvan perusjuoni oli siitä huolimatta itsestäni harmittavan heppoinen. Sitä seurannut Cars 2 kuuluukin sitten nykyisen animaatiobuumin pohjamutiin.

Police Academy 2: Their First Assignment (1985)
Missä: Sub
Milloin: Sunnuntai 13.5 Klo 21:00
Miksi: Sadismi elää Suomenmaassa.
IMDb: 5.1/10

Maineikas elokuvakriitikko Roger Ebert suositteli ensimmäisen Police Academy-elokuvan vuokraamista ihan vain sen takia että jos koskaan elämässä tulee eteen tilanne että joutuu katsomaan huonon komediaelokuvan, tuska tuntuu pieneltä kun vertaa sitä Police Academyyn.

Ilmeisesti joku neuvoon tarttuneista ihmisistä otti tämän haasteena ja näin poliisi-idioottien epähauskat toljailut jatkuivat peräti kuuden jatko-osan ja televisiosarjan verran. Jos jokin asia maailmassa todistaa Friedrich Nietzschen toteamuksen että jumala on kuollut, niin tämä.

Elokuvan kehnoudesta kertoo sekin että joukkion päällikön Eric Lassardin näyttelijän George Gaynesin Suomalaissyntyisyyttä ei ole pahemmin mediassa rummuteltu, vaikka mies on edelleen hengissä ja potkii 94-vuoden varhaisnuoressa teini-iässä.

Viittaanko minä Police Academy-arvostelussa arvostettuihin kriitikoihin ja filosofeihin vain vaikuttaakseni tekoälylliseltä snobilta vai vastapainoksi elokuvan idiotismille, sen saa jokainen päättää itse.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Blogi