Sotaelokuvien käsittelyä aloitetaan KinoSilmässä ja sitä on tarkoitus jatkaa tulevaisuudessa enemmänkin, ei kuitenkaan perättäisissä jaksoissa. Aihe aloitetaan vaatimattomasti kahdesta Normandian maihinnousua käsittelevästä elokuvista varsin eri aikakausilta. Käsittelyn kohteiksi nousevat The Longest Day (1962) ja Saving Private Ryan (1998).
Linkit:
The Longest Day (Wikipedia)
The Longest Day (IMDb)
Saving Private Ryan (Wikipedia)
Saving Private Ryan (IMDb)
KinoSilmä 
Ne juuri parhaathan Spielbergin leffat ovat juuri Jaws, Indyt 1 ja 3, olisi mielenkiintoista kuulla perusteluja, että miksi ette pidä näistä elokuvista. Eihän niissä ole mitään syvempää sanomaa, tai merkitystä ole, mutta ne ovat todella hyvin tehtyjä jännäreitä (Jaws) ja kunnon seikkailuleffoja (Indyt). Hyviä seikkailuelokuviahan on äärimmäisen vähän.
Yleensä hän sortuu äärimmäiseen hyvien ideoiden vesitykseen ja järkyttävään alleviivaamiseen, esimerkkeinä varsinkin A.I. ja Minority Report.
Spielberg tekee juuri sellaisia elokuvia, jotka eivät jätä mitään arvailujen varaan, eikä mitään pähkäiltävää yleisölle: ”Katsojille pitää antaa tunne, että ’kaikki on hyvin'”. Minority Reportin viimeiset 20-30 minuuttia pilaavat koko elokuvan, mielestäni oikea ohjaaja kyseiselle Philip K. Dickin tarinalle, olisi ollut Terry Gilliam tai sitten Ridley Scott, jonka Blade Runner on ylivoimaisesti paras Dickin teoksiin perustuva elokuva (ja yksi kymmenestä parhaasta elokuvasta ikinä).
Itse tykkäsin Saving Private Ryanissa vain alun Normandiasta, mutta Band of Brothers, jossa Spielberg oli tuottaja, on yksi parhaista tv-(mini)sarjoista. Tosin se perustuukin Stephen Ambrosen kirjoittamaan kirjaan, joka taasen perustuu kirjassa sekä elokuvassa seurattavan yksikön sotilaiden omiin päiväkirjoihin. Heiltä on muuten tulossa uusi minisarja joka keskittyy Tyynenmeren taisteluihin.
Ja mitä tulee elokuvaväkivaltaan, niin itseni mielestä se on silloin hyvä asia, kun se sopii elokuvaan, eikä sillä vain kalastella katsojia. Hyvinä esimerkkeinä Sam Raimin Evil Dead-trilogia, joista varsinkin ensimmäin ja viimeinen osa ovat loistavia, samoin John Woon Hong Kong-leffat (mm.The Killer, Bullet in the Head, A Better Tomorrow, Hard Boiled), sekä Verhoevenin RoboCop ovat elokuvia, joihin sopii pieni ”verellä läträäminen” juuri loistavasti, jos sitä voi sellaiseksi edes sanoa.
Tarinaltaan mainitut elokuvat on ohjattu ja käsikirjoitettu hyvin, paitsi ehkä Hard Boiled, joka on tarinaltaan köyhempi kuin Woon muut elokuvat, mutta siinä on kerrassaan upea melkein kolme minuuttia kestävä yhden otoksen toimintakohtaus. John Woo yleensä käsittelee elokuvissaan rikollisten, sekä poliisien välisiä toveruus-suhteita, ja (mahdollista) petturuutta, myöskin perheiden väliset suhteet ovat silloin tällöin käsittelyssä.
Nykyajan toimintaelokuvat ovat kyllä huomattavasti huonompia, ja sortuvat ärsyttäviin kahden sekunnin leikkauksiin ja hidasteluihin. Vihasin ”bullet timeä” jo Matrixissa, puhumattakaan sen jälkeen tulleista matkijoista.
Olenkin sitä mieltä, että John Woo on yksi harvoja (ellei ainoa) toimintaohjaajia joka on käyttänyt hidastuksia hyvin ja toimivasti. Taisivathan Wachowskit matkia hidastusten käyttöä Matrixissaan juuri häneltä, tosin paljon huonommin käytettynä.
Nämä 2000-luvun ”gorepornit” eli Hostellit, Saw-elokuvasarja yms. ovat aivan turhia ”Hei, kattokaa kun ihmisiä kidutetaan!”-sensationhakuista typerää ja halpaa katsojien kalastelua ilman kunnon sisältöä tai tarinaa.